Mikkelin Jukurit HC Oy

"Iso askel kohti digitalisoitumista ja uusia toimintamalleja"

Työkalut kuntoon siirryttäessä Liigaan ja uuteen kilpailuasetelmaan

Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa – eri urheilulajien ja kulttuuritapahtumien on pystyttävä erottautumaan ja saavuttamaan viesteillään potentiaaliset ja nykyiset asiakkaat yhä paremmin. Jukurit HC Oy:ssä tämä haaste on tiedostettu jo pitkään, mutta erityisesti sen koettiin konkretisoituvan joukkueen siirtyessä Liigaan vuonna 2016, ja sitä kautta uuteen toimintaympäristöön ja kilpailutilanteeseen. Jukureiden organisaatiossa lähdettiin hakemaan ratkaisuja yleisön tavoittamiseksi ja asiakashallinnan, myynnin, markkinoinnin ja viestinnän kehittämiseksi.

Vuoden 2015 lopulla ratkaisuksi valikoitui Wisenetwork-verkkopalvelujärjestelmä. Yhteistyössä lähdettiin liikkeelle nopeasti. Järjestelmä otettiin käyttöön jo loppu vuodesta ja järjestelmällä toteutetut kotisivut julkistettiin 8.1.2016.

Askel digitalosoitumiseen

Järjestelmän käyttöönotto vaati Jukureiden henkilökunnalta isoa askelta kohti digitalisoitumista ja uusien toimintamallien omaksumista. Oman haasteensa toi käyttöönottoprosessin tiukka aikataulu ja ajoittuminen vuodenvaihteeseen pyhien ja lomien aikaan. Haasteista huolimatta käyttöönotto sujui hyvin ja kivuttomasti. Kaikessa tekemisessä ja yhteistyössä näkyi molemminpuolinen sitoutuminen projektiin.

Vaikka yhteistyötä on takana vain muutama kuukausi, voidaan Jukureilla jo todeta toiminnan tehostuneen liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla. Organisaatiossa ollaan myös jo nyt voitu tunnistaa, että WiseNetwork-verkkopalvelujärjestelmä on tuonut vaikuttavuutta ja kohdennettavuutta viestintään ja markkinointiin.

- Olen ollut todella tyytyväinen WiseNetwork:in toimittamiin uusiin kotisivuihimme ja uusiin sähköisen markkinoinnin työkaluihimme. Kaikki on ollut yllättävän helppo oppia ja käytännön työni on helpottunut suuresti. Saan nykyisin tehtyä enemmän vähemmällä työllä. Siten olemme saaneet Jukureiden viestintään enemmän näkyvyyttä, vaikuttavuutta ja kohdennettavuutta. Hienoa on myös se, että yhteistyö WiseNetwork:in tiimin kanssa toimii hyvin. He ovat aina tavoitettavissa ja olen aina saanut nopeasti apua, jos olen sitä tarvinnut, kertoo Jukureiden viestintävastaava Nita Ahola.

Järjestelmän käyttöönotto on vaatinut Jukureiden tiimiltä myös paljon taustalla tapahtuvaa prosessien ja toimintamallien kehittämistä, sikäli järjestelmän hyödyt ulottuvat myös pidemmälle organisaation toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

- Siirtyminen näin kokonaisvaltaisesti uusiin digitaalisiin työkaluihin ja uusiin toimintamalleihin on meille iso oppimisen paikka. Tavoitteet yhteistyöstä on asetettu korkealle. Tässä vaiheessa voidaan jo nähdä, että WiseNetwork:in järjestelmä on tehostanut toimintaamme monella saralla. Erityisesti järjestelmän hyödyt näkyvät tässä alkuvaiheessa viestinnän ja markkinoinnin tekemisen tehostumisessa ja vaikuttavuudessa. Kaikin puolin yhteistyö on sujunut hyvin ja käyttöönotto on sujunut suunnitelmien mukaan, kertoo Jukureiden toimitusjohtaja Harri Tammiruusu.


Mikkelin Jukurit HC Oy

Mikkelin Jukurit on jääkiekkoseura, joka perustettiin vuonna 1970. Jukurit on vuodesta 2000 alkaen on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestis-sarjassa. Vuonna 2016 Jukurit siirtyy jääkiekon korkeimmalla sarjatasolle Liigaan. Mikkelin Jukurit HC Oy vastaa Jukureiden toiminnasta.

Asiakas
Mikkelin Jukurit HC Oy

Tarve

  • tehokkaampi ja dynaamisempi tapa palvella kohderyhmiä sähköisesti
  • erottautuminen kasvavassa kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta
  • myynnin kasvu
  • tehtävien automatisointi


Ratkaisu

  • Kotisivut – näyttävät kotisivut toimivat responsiivisesti kaikilla laitteilla
  • Asiakashallinta – asiakkaiden segmentointi ja kaikki aktiviteetit
  • Markkinointi – tehokas ja helppo sähköpostimarkkinointi, asiakaskyselyt ja –kilpailut, kutsut
  • Verkkokauppa, varasto- ja tuotehallinta, tarjoukset


Hyödyt

  • lipunmyynnin tehostaminen
  • responsiiviset kotisivut, reaaliaikaisella tulosseurannalla
  • asiakasrekisterin kasvattaminen määrällisesti ja laadullisesti
  • verkkokauppa fanituotemyyntiin
  • aitiovarausjärjestelmällä aitioiden käyttöasteen kasvattaminen
  • viestinnän vaikuttavuus
  • uusia ansaintamahdollisuuksia, mm. kumppanuussopimukset uutiskirjenäkyvyydessä

Lue myös seuraavat artikkelit

Mikkelin Jukurit - Uusi liigajoukkue digiaikaan!

Liigaan valmistautuva Mikkelin Jukurit HC Oy ja WiseNetwork Oy ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä Jukurit ottaa ison askeleen kohti digitalisoitumista.

Lue lisää