Tutkimus: CRM apuvälineenä urheilujoukkueiden viestinnässä.

Hei! Olen Pinja Teponoja ja opiskelen journalismia ja viestintää Turun amk:ssa. Teen opinnäytetyötä aiheesta: CRM apuvälineenä urheilujoukkueiden viestinnässä.

WiseNetwork on toimeksiantajanani, jonka vuoksi haluaisin kysyä juuri sen asiakkailta muutamia kysymyksiä aiheeseen liittyen. Kyselyn tuloksia käytetään siis lähteenä opinnäytetyössäni, jonka lisäksi vastauksia käytetään tarpeen mukaan myös WiseNetworkin tuotekehittelyssä.

Kysymyksiä on yhteensä 14 kappaletta, joten vastaamiseen ei kulu kovinkaan pitkään. Kysely suoritetaan WiseNetworkin WiseSurvey -tiedonkeräysjärjestelmällä, joten mikäli ette ole siihen aiemmin tutustunut, pääsette näin myös siihen tutustumaan. Tiedän, että kaikissa organisaatioissa on tällä hetkellä pandemian vuoksi paljon mietittävää, mutta toivon että ehditte käyttää muutaman minuutin kysymyksien vastaamiseen, sillä se on lopputyöni kannalta erittäin tärkeässä asemassa.

Kiittäen ja kumartaen,
Pinja Teponoja