WiseNetwork - Tapahtumajärjestämisen kokonaisvaltainen ratkaisu (WN-Events)

Hanke toteutettiin osittaisella Eakr-rahoituksella yhteistyössä Etelä-Savon Ely-Keskuksen ja pilottiasiakkaiden kanssa pääosin WiseNetworkin Mikkelin yksikön henkilöstön voimin.

Hankkeen pohjana oli Porin Kuninkuusraveissa toteutettu pilotointi, jossa tapahtuman markkinointiviestintä, asiakkuudenhallinta ja lipunmyynti toteutettiin WiseNetwork Oy pilottikäyttöön tuottamilla ratkaisuilla. Onnistuminen Kuninkuusraveissa aktivoi meidät kehittämään tapahtuman kokonaisvaltaista verkkopalvelujärjestelmää kotimaan markkinoille ja kokemusten jälkeen myös kansainväliseen levitykseen. Toteutus neuvoteltiin toteutettavaksi yhteistyössä Etelä-Savon Ely-keskuksen kanssa, Euroopan Aluekehitysrahaston (Eakr) tuella. Hankkeen kokonaisarvo oli n. 500.000 euroa (n. 10 henkiltyövuotta), johon myönnettiin Eakr-kehittämistukea 180.020 euroa.

Aktiviinen pilotointi johti asiakkaiden tarpeiden parempaan ymmärtämiseen

Hankkeen alkuhetkistä lähdettiin pilotointien poluille. Tämä aktivoi samalla asiakkaita oman toimintaympäristönsä kehittämiseen. Mikkelin Jukurit, Etelä-Savon Energia, Porin Ässät ja jatkossa Pelicans, KooKoo, Saipa, Kalpa ja Vaasan Sport, Lumme Energia sekä Tampereen ja Keski-Suomen kauppakamarit ja moni muu ovat tuoneet kehitysputkeen huomattavan määrän ominaisuuksia palvelun käytettävyyteen. Yhteisvoimin konsultoivan Etelä-Savon Ely-keskuksen kanssa päästiin syksyllä 2018 maaliin. WN-Event -hanke oli tullut alkuperäistä suunnitelmaa parempaan päätökseen. Pilottiasiakkaista oli tullut asiakkaita. Suurin muutos mikä kehittyi hankkeen matkalta oli ”jatkuvan kehityksen ideologia”. Vaikka hanke on valmis, matka jatkuu ja Wise-järjestelmä tulee kehittymään asiakkaiden aktivoimana – forever.

Aineettomiin omistuksiin perustuva kehitystoiminta on erittäin haasteellista, sillä kehitetty ”sorvi” ei käy yrityksen lainojen vakuudeksi niin kuin se olisi tehty teräksestä. Siksipä Eakr-rahoitus Ely-keskusten ohjaamina on it-innovaatioiden kehitykselle elintärkeää.

Suosittelen ja rohkaisen kehitysyhtiöitä kääntymään hyvien innovaatioiden kanssa Ely-keskusten puoleen – EU:sta löytyy Vipuvoimaa. Lämmin kiitos Etelä-Savon Ely-keskukselle Wise-teamin puolesta.


Hannu Myöhänen
Toimitushjohtaja
WiseNetwork Oy


WiseNetwork tapahtumanjärjestämisen sovellukset

Samalla koodikielellä ja yhtenäisellä logiikalla toteutetut ratkaisut ovat helppokäyttöisiä ja nopeasti opittavia.

WiseCMS - Julkaisujärjestelmä

WiseCMS, eli sisällönhallinta-/ julkaisujärjestelmällä luodaan ja muokataan kotisivuja, some-kanavia, aplikaatioita ja uutiskirjeitä.

Lue lisää

WisWebSite -kotisivut skaalautuvat kaikille päätelaitteille

WiseWebsite – Enemmän kuin kotisivut

​Asiakkaan WisePlatformin koti, kasvot ja viestinnän keskus.

Lue lisää

WiseMail - Uutiskirjeet

Materiaalit suoraan artikkelihallinnasta. CRM:n avulla automatisoidut postituslistat ja kattava analytiikka.

Lue lisää


CRM:n kokoaa kaikki asiakkaaseen liittyvät tiedot keskitetysti yhteen paikkaan.

WiseCRM-ohjaus ja asiakkuudenhallinta

WiseCRM, on WisePlatformin tärkein osa-alue. CRM ohjaa kaikkia järjestelmän toiminnallisuuksia. Samalla WiseCRM on monipuolinen jatkuvasti kehittyvä kontaktien (asiakkuuksien) hallintajärjestelmä

Lue lisää

WiseEvent - Tapahtumahallinta

Näyttävät kutsut, ilmoittautumisten kerääminen, lisäviestintä ja jälkimarkkinointi sekä maksuratkaisut

Lue lisää


WiseSurvey – Lomaketyökalu

Kaikki lomakkeet samalla työkalulla: tiedonkeräys, asiakaskyselyt, kilpailut, arvonnat, äänestykset.

Lue lisää