Kehitämme asiakastukemme prosesseja ja lisäämme resursseja

WiseNetworkin jatkuvan kehityksen lupaus koskee yhtä lailla prosessiemme kehittämistä. Olemme tarttuneet saamaamme palautteeseen siitä, ettei tukemme ole aina pystynyt hoitamaan ongelmatilanteita niin nopeasti kuin pitäisi.

WiseNetworkin jatkuvasti kasvava porukka.

Asiakastukemme palvelee ongelmatilanteissa

Lisää tuen työntekijöitä

Olemme rekrytoineet asiakastukeen ja asiakaspalveluun marraskuusta lähtien 4 uutta työntekijää. Osa on jo perehdytetty ja täydessä työn touhussa - viimeisin vahvistuksemme aloittaa maaliskuun alussa.

Tarkempi prosessi, parempi dokumentointi ja seuranta

Uusien tekijöiden lisäksi olemme kehittäneet asiakastuen prosesseja ja työkaluja, jotta voimme pysyä jatkossa entistäkin paremmin tilanteen päällä. Lisäksi saamme tarkasti dokumentoitua dataa siitä, missä mennään.

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin sekä videoita

Olemme päivittäneet admin-hallinnan kysymysmerkkien taakse ohjeita sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin. Niiden tarkoituksena on helpottaa järjestelmän käyttöä ja tarkastaa, mikäli olet epävarma jostain toiminnosta.

Lisäksi kaikki ohjeet sekä paljon uusia opasvideoita tullaan lisäämään verkkosivuillemme lähiaikoina.

Toivomme tukipyyntöjä ainoastaan tukipalvelumme kautta

Jotta prosessimme toimisi suunnitellusti ja pystyisimme palvelemaan teitä jatkossa entistä paremmin, toivomme teidän jatkossa lähettävän kaikki tukipyynnöt suoraan asiakastukeemme.

Näin toimimalla pystymme:

  • dokumentoimaan kaikki tukipyynnöt järjestelmäämme.
  • priorisoimaan saapuneet tukipyynnöt sekä vastaamaan kiireellisiin viesteihin nopeasti.
  • varmistamaan kaikkien viestien käsittelyn viimeistään yhden työpäivän aikana.
  • vapauttamaan yksittäisiltä työntekijöiltämme aikaa kokonaisvaltaiseen asiakassuhteen kehittämiseen sekä muunlaiseen yhteydenpitoon esimerkiksi koulutusten sekä sparrausten merkeissä.
  • palvelemaan teitä kokonaisvaltaisesti nopeammin ja paremmin.

Mistä asioista lähetän tukipyynnön?

Toivomme tukipalvelumme saavan viestit esimerkiksi seuraavanlaisista kysymyksistä ja tilanteista:

  • Järjestelmäopastukset ja käytön neuvonta
    • mistä löytyy jokin tietty toiminto järjestelmästä
    • miten käytetään jotakin järjestelmän yksittäistä toimintoa
  • Erilaiset virhetilanteet
    • jokin järjestelmän toiminto/näkymä tms. ei toimi
  • Nettisivuille tehtävät pienet muutokset
    • kiinteiden elementtien (esim. footer) tietoihin tulevat muutokset

Tukipalvelumme käsittelee tukipyynnöt ja joko tukipalveluhenkilömme tai asiakasvastaavamme ovat teihin yhteydessä asiasta.

Miten lähetän tukipyynnön?

Tukipyynnön voi tehdä kahdella tavalla:

1. Admin-hallinnan jokaisessa näkymässä "tuki"-symbolin kautta (henkilö luurit päässä).

2. Lähetä tukipyyntö sähköpostitse osoitteeseen tuki@wisenetwork.fi

Asiakasvastaava sparraa, kouluttaa ja kehittää kanssasi

WisePlatformin kehitys on alusta asti tehty yhdessä asiakkaiden kanssa - ratkaisemaan aitoja haasteita. Sitä emme halua muuttaa, vaan päinvastoin vahvistaa jatkossa. Selkeytämme asiakasvastaavan roolia ja varmistamme, että teillä on tiedossa kuka on teidän asiakasvastaavanne.

Asiakasvastaavaan voitte olla yhteydessä kaikissa muissa asioissa, paitsi yllä mainituissa asiakastuelle kuuluvissa ongelmatilanteissa. Asiakasvastaavan kanssa voi sparrata, keskustella, opetella lisää järjestelmän käyttöä ja hyödyntämistä sekä suunnitella järjestelmäratkaisuja tuleviin liiketoimintasi kehityskohteisiin.

Asiakasvastaavasi on suoraan sinuun yhteydessä lähiaikoina.


Lue lisää