Vinkit kotisivujen päivittämiseen

WiseNetworkin luova johtaja/AD Santeri Kyrövaara kertoo helppoja vinkkejä, joiden avulla WisePlatformilla tehdyt kotisivut saa pidettyä yhtenäisinä ja näyttävinä.

1. Panosta kuviin

Yhtenäinen ilme kuvilla

Kuvat ovat kotisivujen tärkein elementti, kun halutaan lisätä visuaalisuutta ja yhtenäistä linjaa. Sivuston aiheeseen sopivat sekä riittävällä resoluutiolla (72 ppi) varustetut laadukkaat kuvat ovat nettisivujen perusta. Kuvien on hyvä edustaa myös yhtenäistä linjaa läpi koko sivuston. Yhtenäisyyttä voi halutessaan luoda pienellä kuvankäsittelyllä lisäämällä kuviin esimerkiksi samaa sävymaailmaa.

Kuvakoko ja -suhde

WisePlatformissa kotisivuille lisättävien kuvien suositusleveys on 1600 px. Tämän levyinen kuva toimii yhtä hyvin artikkelikuvissa kuin myös sliderissa. Toisin sanoen kuvat kannattaa siis aina ladata julkaisujärjestelmään tämän levyisenä. Järjestelmän sisältöeditorissa kuvien kokoon pystyy vaikuttamaan esimerkiksi palstaleveyksiä muuttamalla.

Kuvien korkeudessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kuvasuhteet säilyvät kautta linjan sivustolla samana. Mikäli vierekkäin on tekstiä ja kuva, kannattaa kuvan korkeutta peilata suhteessa vieressä olevan tekstin korkeuteen.

Usein suosittelemme käyttämään kuvia, joiden kuvasuhde on 16:9, sillä esimerkiksi niin sanotuissa artikkelinostoissa järjestelmä skaalaa kuvan automaattisesti tähän kuvasuhteeseen. Tällöin kuva tulee artikkelinostoissa kokonaan näkyviin eikä reunoilta jää mitään pois. 1600 x 900 px kokoinen kuva on siis oikein mainio valinta sivuilla paikkaan kuin paikkaan.

Verkkokaupan kuvissa puolestaan parhaiten toimii neliön mallinen kuva, mieluiten kuvasuhteeltaan 800 x 800 px, jolloin kuvasta ei rajata mitään pois tai alkuperäistä ei venytetä.

Tallennusmuoto

Kuvakoon ja resoluution lisäksi on hyvä huomioida myös kuvan tallennusmuoto. Etenkin suurempana esitettävät kuvat, jotka sisältävät myös tekstiä, on suositeltavaa tallentaa mieluummin png-muodossa kuin jpeg:nä. Näin teksti säilyy tarkkana.

Apua kuvapankeista tai kuvankäsittelyohjemista

Mikäli etsii hyviä ilmaisia kuvapankkeja, niin näitä ovat esimerkiksi www.pixabay.com sekä www.pexels.com.
Suhteellisen näppärä ja ilmainen kuvankäsittelyohjelma löytyy puolestaan www.pixlr.com. Tällä ohjelmalla pystyy helposti muokkaamaan kuvista oikean kokoisia.

2. Selkeytä väliotsikoilla

Sivustojen sisältöä sekä artikkeleita voi ja kannattaa selkeyttää väliotsikoiden avulla. Väliotsikointi parantaa sivuston luettavuutta ja käytettävyyttä. Niillä on on myös oma osansa esimerkiksi hakukoneoptimoinnissa, sillä hakukoneet tarkastelevat sivun sisältöä otsikoiden perusteella.

Väliotsikoiden tyylit määritellään aina järjestelmän avaamisen yhteydessä kunkin yrityksen graafiseen ilmeeseen sopivaksi. Käytettävissä on sisältöeditorista löytyvä väliotsikko-elementti (h2-tason otsikko) sekä tämän lisäksi tekstielementin muotoilulaatikosta löytyy valittavaksi hierarkkisesti eritasoisia väliotsikoita (h2, h3, h4).

Halutessaan oman organisaationsa sisällä voi otsikoille ja ingresseille sopia jonkun tietyn pituuden. Tämä parantaa sivuston visuaalista ilmettä, mikäli esimerkiksi etusivulle nostetaan uusimpia uutisia rinnakkain, kun kaikkien otsikot ja ingressit rivittyvät samalla tavoin.

Sisältöeditorin väliotsikkoelementti (h2-tason väliotsikko).

Tekstin muotoilussa väliotsikkotasot löytyvät muotoilutyökaluista.

3. Huomioi mobiilikäyttäjät

Mikäli sivuilla on paljon sisältöä, on hyvä tehdä mobiilikäyttäjiä varten pääsivuille artikkelinostojen avulla ns. "heti näkyvä" alavalikko. Tästä esimerkkinä Yyteri Golfin sivut.

Viereisessä kuvassa sivulla näkyvä alavalikko on toteutettu WisePlaformin julkaisujärjestelmässä lisäämällä sivulle artikkelielementti ja valitsemalla taittotyyliksi "teksti kuvan päällä". Tällaisen sivun rakentaminen onnistuu helposti yritykseltä itseltäänkin.

4. Yhtenäiset sivurakenteet

Sivuston selkeyteen vaikuttaa suuresti yhtenäiset sivurakenteet. Yhtenäisellä sivurakentella tarkoitetaan, että kotisivuilla kaikki pääsivut ovat tehty samalla tyylillä, alasivut ovat tehty samalla tyylillä ja artikkelit tehty samalla tyylillä.

Yhtenäiset sivurakenteet huomioidaan WiseNetworkin toimesta, kun nettisivut suunnitellaan, mutta yhtenäisyyttä on hyvä jatkaa omassa päivittäisessä toiminnassaan esimerkiksi uutisartikkeleita luodessa.

Julkaisujärjestelmästä löytyy erilaisia taittotyylejä, joita voi halutessaan hyödyntää omatoimisesti sivuston eri osioissa, mutta tässäkin kannattaa huomioida yhdenmukaisuus.

5. Kurkkaa muiden Wisen asiakkaiden sivuille

Hyvä tapa hakea ajatusta ja ideoita omille nettisivuilleen on käydä kurkkaamassa muiden WisePlatformia käyttävien yritysten nettisivuja.

Tarkoituksena ei ole tietenkään kopioida kenenkään nettisivuja suoraan, vaan saada hyviä vinkkejä oman sisällön esittämiseen. WisePlatform kehittyy kovaa vauhtia ja uusia ominaisuuksia sekä sisällön esitysmahdollisuuksia tulee jatkuvasti lisää. Eri yrityksillä on käytössään eri näköisiä toteutuksia ja näitä yhdistelemällä löydetään jokaisella paras ratkaisu.

6. Hyödynnä CRM-ohjatun järjestelmän edut

WisePlatform on CRM-ohjattu järjestelmä, mikä tuo käyttäjilleen monia etuja ja helpottaa arkea. CRM:n avulla voidaan määrittää käyttäjille erilaiset luku- ja muokkausoikeudet kotisivuille ja järjestelmään. CRM-ohjauksen ansiosta kotisivuille pystytään myös ohjaamaan monia elementtejä automaattisesti:

  • Erilaiset listaukset yhteistyökumppaneista, asiakkaista, henkilökunnasta ja muista ryhmistä (tekstinä, logoina, kuvina) pystytään toteuttamaan helposti kotisivuille tagien avulla.
  • Verkkokaupan tuotenostot mille tahansa kotisivujen sivulle.
  • Tiedonkeräystyökalulla tehtyjen kyselylomakkeiden upottaminen kotisivuille. Kyselyyn vastanneille saadaan lisättyä automaattisesti tagi CRM:ään ryhmittelyä varten.

Mikäli teillä heräsi kysymyksiä tai tarvitsette neuvoja nettisivujen päivittämiseen liittyen, WiseNetworkin asiakasvastaavat opastavat teitä mielellään.

WisePlatform on kehitetty sillä ajatuksella, että sen sisältämiä kotisivuja on helppo päivittää ja asiakkaamme pystyvät itsenäisesti tekemään erilaisia muotoiluja sivujensa sisältöön. Sivuja päivittäessä tulee niiden tavoite kuitenkin pitää koko ajan kirkkaana mielessä ja samalla huomioida sivujen käytettävyys. Kotisivut ovat yrityksen käyntikortti ja usein asiakkaan ensimmäinen kosketus yritykseen. Haluamme varmasti luoda hyvän vaikutelman!




Santeri Kyrövaara
Luova johtaja / AD

Kirjoittaja on visuaalisen suunnittelun huippuammattilainen ja toimii WiseNetworkin luovana johtajana sekä AD:nä. Hänellä on vuosien kokemus mainostoimistoalalta.


Taittotyyleillä vaihtelua kotisivujen ilmeeseen

WisePlatformissa on valittavana taittotyyliltään erilaisia sivupohjia, joiden avulla kotisivujen ilmettä voi päivittää itse.

Lue lisää

Ohje - WiseCMS: Artikkelin asettaminen esikatselutilaan

Artikkelinostoja on mahdollista asettaa esikatseluun ja ajastaa sisällön avautuminen.

Lue lisää