WiseNetworkin tiimi kasvaa

WiseNetworkin tiimi kasvaa ja vahvistuu jokaisella osa-alueella. Syyskuussa on aloittanut yhteensä kolme uutta työntekijää ja lokakuussa joukkoon liittyi vielä kaksi lisää.

Emma Boelius on aloittanut syyskuussa projektipäällikkönä. Emma tulee työskentelemään uusien asiakkaiden käyttöönottojen parissa.

Aikaisemmin Emma on tehnyt pääosin tuottajan töitä tapahtuma-alalla ja toiminut mm. Pori Jazzin artistituotannon vastaavana. Viimeisimmän vuoden Emma on viettänyt kotona pienen tyttärensä kanssa.

"Töiden aloitus on tuntunut tosi kivalta. Täällä on hyvä yhteishenki ja työilmapiirissä yhdistyvät rentous sekä raudankova ammattitaito, eli juuri ne mistä olen pitänyt myös aiemmassa työssäni. Odotan kovasti, että pääsen hommiin kunnolla kiinni ja tutustumaan myös asiakkaisiin."

Emma Boelius


Erika Korpunen

Erika Korpunen vahvistaa taloushallinnon tiimiämme. Hän on laskentatoimen ja rahoituksen maisteriopiskelija Turun Kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on taloushallinnon tradenomi.

Erika tulee tekemään WiseNetworkille muun muassa gradunsa liittyen IFRS:n. Gradun teon ohella Erika tulee toimimaan taloushallinnon asiantuntijana ja on siten mukana mm. asiakkaidemme koulutuksissa ja vastaamassa talouhallinnon tukipyyntöihin.

Erika on työskennellyt lähes koko ajan opintojensa rinnalla ja viimeisimpänä noin 3,5 vuotta palkanlaskennan parissa.

"Aloitan parhaillaan työskentelyä graduni parissa ja odotan sitä innolla, sillä aiheeni on erittäin mielenkiintoinen. Lisäksi on hienoa päästä laajentamaan osaamista taloushallinnon töiden parissa. Muutaman päivän perehdytyksen aikana olen jo päässyt näkemään, miten laajasti erilaisia työtehtäviä taloushallinnon asiantuntijalla on. Nämä vaihtelevat ja monipuoliset työtehtävät tekevät työnteosta varmasti mielekästä. Työporukka vaikuttaa rennolta ja on tuntunut mukavalta aloittaa työt tiimissä, jossa tunsin oloni heti tervetulleeksi."


Nina Salminen liittyi lokakuussa taloushallinnon tiimiimme. Nina on aikaisemmin suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon ja heti valmistuttuaan perustanut oman yrityksen. Tällä hetkellä Nina opiskelee tradenomiksi kolmatta vuotta Satakunnan ammattikorkeakoulussa, suuntautumisena rahoitus ja sijoittaminen. Nina kertoo, että hänen intihimonsa on "kaikki sijoittamiseen liittyvä". Aikaisemmin Nina on työskennellyt myös Olkiluoto 3:lla laboratorioanalyytikkona. Vapaa-ajallaan hän harrastaa hevosia, kuntosalia ja lenkkeilyä.

"Lähes kahden vuoden kotona työskentelyn jälkeen on ollut aivan mahtavaa päästä osaksi näin mukavaa työporukkaa. Työtehtävät taloushallinnon tiimissä ovat todella monipuolisia ja minusta on hienoa, että olen päässyt jakamaan omaa tietotaitoani taloushallintoon liittyvissä kysymyksissä."

Nina Salminen


Jarkko Linnanvirta

Jarkko Linnanvirta aloitti työt ohjelmistokehittäjänä ja tuo siten oman panoksensa WiseNetworkin kehitys- ja tuotantopuolelle.

Jarkolla on kokemusta mm. kotisivujen ja web-applikaatioiden kehityksestä (PHP), tietokonetuesta sekä autokorjaamo-ohjelmistoihin liittyvistä tukitoimista. Harrastuksenaan hän on myös koodannut pieniä pelejä.

Jarkon tunnelmia muutaman ensimmäisen työpäivän jälkeen:

"Tuntuu kiinnostavalta päästä kehittämään laajaa järjestelmää, jossa on paljon eri osa-alueita, jotka kaikki linkittyvät toisiinsa ja pelaavat hyvin yhteen. Olen myös aiemmin ollut töissäni tekemisissä CRM- ja laskutusohjelmistojen parissa, mikä lisää kiinnostustani erityisesti näitä toimintoja kohtaan. WisePlatformiin kuuluu paljon muutakin näiden lisäksi, mikä lisää mahdolisuuksia sen suhteen, mitä kaikkea saatan tulevaisuudessa päätyä kehittämään. Työkaverit vaikuttavat rennoilta, ja odotan että pääsen tutustumaan heihin paremmin!"


Tomi Mäntylä on toiminut heinäkuusta saakka WiseNetworkilla harjoittelijana. Lokakuussa Tomi kuitenkin liittyi joukkoomme vakituisena työntekijänä. Tomi on opiskellut Turun yliopistossa tietojenkäsittelyä. Lisäksi Tomilla on erityisosaamista elektroniikasta ja erityisesti kokoonpanosta. Vapaa-ajallaan Tomi tykkää pelata PC-pelejä.

Tomi toimii WiseNetworkilla laitteistoylläpitäjänä eli käytännösä hänen työtehtävänsä liittyvät WiseNetworkin asikakkailleen tarjoamaiin IoT-laitteisiin (mm. kulunvalvontalaitteet, kassalaitteet).

"Olen todella innoissani päästessäni tutustumaan kulunvalvontateknologiaan! Joka päivä opin jotain uutta ja kiinnostavaa. Olen iloinen, että saan olla mukana WiseNetworkin mahtavassa tiimissä!", kertoo Tomi.

Tomi Mäntylä


Lämpimästi tervetuloa mukaan Emma, Erika, Jarkko ja Tomi!


WiseNetworkin uusimmat vahvistukset

WiseNetworkin tiimi on kasvanut kolmella tekijällä. Kaikki vahvistavat asiakas- ja tukipalvelutiimiämme.

Lue lisää


Uudet työntekijät vuonna 2021

Vuonna 2021 joukkoomme liittyi monta uutta wiseläistä.

Lue lisää