Satu Viljanen aloittanut asiakasvastaavana WiseNetworkillä

Marraskuun alussa WiseNetworkin asiakasvastaavana on aloittanut Satu Viljanen. Satu tuo mukanaan paljon uutta osaamista ja näkemystä taloon.

Lue alta Sadun tunnelmia aloituspäivien ajalta:

"Ensimmäinen aamuni uudessa työpaikassa alkoi omalla viikkopalaverillamme, minkä lisäksi pääsin samana päivänä myös muutamaan asiakaspalaveriin oppimaan asiakkaista ja toimintatavoistamme. Ohjelmistoon olin ehtinyt tutustua ennalta, mikä helpotti suuresti palavereissa. Minut otettiin äärimmäisen hyvin vastaan ja tuntui kuin olisin ollut osa porukkaa jo pitkään. WiseNetworkillä on asiantunteva ja välitön rento meininki. On hienoa olla osa tätä porukkaa!", nämä olivat ensimmäiset tuntemukseni WiseNetworkillä.

Tutustuessani WiseNetworkin tarinaan ja palveluihin innostuin hurjasti siitä, miten monipuolinen tuotesarja meillä on tarjota asiakkaille sekä miten nousujohteinen sekä innovoiva porukka tämän kaiken takana häärii.

Tulen olemaan WiseNetworkin asiakkaiden mukana alusta lähtien järjestelmän käyttöönoton ja koulutusten myötä. Odotan jo kovasti asiakaskohtaamisia sekä asiakkaiden auttamista. Haluan tarjota jokaiselle asiakkaalle parhaan mahdollisen palvelun ja avun. Olen teitä varten täällä. Voin myös tarjota sekä työtovereilleni että asiakkaille asiantuntevaa otetta, lämminhenkistä keskustelua sekä myös ripauksen huumoria.

Taustastani: olen liiketalouden tradenomi (henkilöstöjohtaminen & organisointi), kauppatieteiden maisteri (johtaminen ja organisointi) sekä minulla on kirjanpitäjän ja palkanlaskennan osatutkinto. Olen toiminut myynnin ja asiakaspalvelun työnkuvassa vuodesta 2005 lähtien sekä henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävissä vuodesta 2011. Minulla on kokemusta sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta, kuten myös yhdistyksen että kansainvälisen organisaation taloudesta ja henkilöhallinnosta. Olen tehnyt myös pääkäyttäjän tehtäviä ensimmäisen kerran jo vuonna 2012.

Satu Viljanen ensimmäisenä työpäivänä.

Satu Viljanen ensimmäisenä työpäivänä.

Minulla on taipumus haluta tietää kaikesta kaikki ja rakastan prosessien kuvaamista sekä exceliä. Uskon, että näistä piirteistä tulee olemaan hyötyä ja tulenkin jatkossa varmasti antamaan panokseni myös prosessien kehittämiseen.

Olen porilainen ja tietysti myös ylpeä siitä. Kuten Gasellit ja JVG sen sanovat: "Vaiks aina ei oo luksusta, oon asunut tääl muksusta. Viihdyn hiton hyvin himassa."

Innolla odottaen jo tulevaa,
terveisin Satu


Lue lisää wiseläisistä

Gert Pärna vahvistaa WiseNetworkin myyntitiimiä

WiseNetwork on saanut uuden vahvistuksen myyntitiimiinsä, kun Gert Pärna on aloittanut työt.

Lue lisää


Soita, chattaa, lähetä sähköpostia tai tule käymään toimistollamme - wiseläiset ovat valmiina palvelemaan.

WiseNetworkin yhteystiedot

Meillä wiseläisillä on yhteensä kymmenien vuosien kokemus yritysten toimintojen digitalisoinnista. Työssämme olemme jatkuvasti ajan hermolla ja jopa askeleen edellä kehitystä. Ota meihin yhteyttä, niin katsotaan kuinka viisas verkostomme voi auttaa juuri sinua.

Lue lisää