27.12.2023 12:04
WiseNetwork & WisePlatform vuosikatsaus 2023
WiseNetworkin laiva seilaa vahvassa myötätuulessa kohti maailman meriä.
WiseNetworkin liikevaihto kasvoi yli 50% nousten ensimmäisen kerran yli 3 miljoonan euron rajan. Kasvu on ollut tasaista läpi WiseEvent-, WiseGolf- ja WiseGym-toimialatuotteiden. Merkkipaaluna nousimme monella mittarilla markkinajohtajaksi Suomen golfklubien sekä itsenäisten palvelukuntosalien segmenteissä. Vuoden loppupuolella lanseeratun WiseEconomy kirjanpitopalvelun jo ensimmäinen toimintakuukausi on ollut menestys, kun yli 30 yritystä on valinnut meidät taloushallinnon ja kirjanpidon palveluntuottajaksi.
Panostimme pitkin vuotta erittäin merkittävästi perustan vahvistamiseen sekä asiakaspalvelussa että kehitystyössä. Otimme loppuvuonna käyttöön kokonaan uuden asiakastuen, jonka positiivisen vaikutuksen odotamme näkyvän pian. Kehitystyössä vahvistimme perustaa ohjelmointikielten sekä tietokanta- ja palvelinrakenteiden osalta tietoturvaa unohtamatta. Haluamme, ettei kasvumme ole keltään pois, vaan päinvastoin rakenteemme mahdollistaa vahvan skaalautumisen. Uudet markkinat sekä asiakkaat tuovat lisäarvoa viisaaseen verkostoomme kaikkia yhteisesti hyödyntäen. Tästä ensikokemukset ovat positiivisia, kun kuluneen vuoden aikana avasimme Saksan markkinassa WiseGym-tuotteella ja saimme paljon arvokasta oppia. Osa siitä näkyy jo WisePlatformin ominaisuuksissa.
Toivomme, että asiakkaamme jatkossakin vastaavat aktiivisesti kvartaaleittain tekemiimme NPS-kyselyihin ruusuja ja risuja säästämättä. Näin saamme arvokasta palautetta siitä, ovatko toimemme onnistuneita ja oikeansuuntaisia. Kiitos kaikille kärsivällisesti vastanneille asiakkaillemme.
Organisaatioomme on viimeisten 15 kuukauden aikana rekrytoitu 16 uutta työntekijää erilaisiin tehtäviin. Osaamista on vahvistettu niin asiakaspalvelussa, ohjelmoinnissa kuin laitepuolellakin. Organisaatioomme kuuluu yli 40 henkilöä erilaisissa tehtävissä
Asiakaspalvelussa 21 henkilöä
Ohjelmistokehityksessä ja -valmistuksessa 13 henkilöä
Maailmantilanteen epävarmuudesta huolimatta uskomme hyvään kasvuun myös alkavana vuonna. Tulemme jatkamaan merkittäviä panostuksia WiseEventin, WiseGolfin ja WiseGymin kotimaan toiminnoissamme sekä jo avatulla Saksan markkinalla. Tulemme avaamaan toimintoja myös muilla Keski-Euroopan markkinoilla alkavana vuonna.
Uskomme yli 50% kasvuun myös vuonna 2024 ja sen turvin voimme kuluneen vuoden tapaan panostaa seitsennumeroisen summan tuotekehitykseen varmistaen jatkuvan kehittämisen ja kehittymisen.
Haluamme toivottaa kaikille menestyksekästä vuotta 2024!
Kuluneen vuoden aikana käynnistyi useita projekteja, joiden hedelmiä pääsemme nauttimaan tulevana vuonna. Näistä "suurista" toiminnoista mainittakoon työajanseuranta palkanmaksuun linkittyen, budjetointityökalu sekä markkinoinnin ja toimintojen automaatiotyökalut. Ennakoimme kaikkien ensimmäisten versioiden olevan valmiita julkaistavaksi vuoden alussa, ja uusia kehitysversioita tuodaan varmasti ulos pitkin vuotta.
Yksi tärkeistä kehityssuunnista on uudet käyttöliittymät ja uudet käyttäjäkokemukset, joita tuomme ulos lähes kaikkiin järjestelmän osa-alueisiin. Ensimmäisinä tulevat ulos uudet mobiiliappit: WiseGym App sekä WiseGolf App. Käyttäjäpalautteisiin ja tutkittuun tietoon nojaavat kokonaan uudet appit tuovat mukanaan seuraavissa kehitysversioissaan myös uusia pyydettyjä toimintoja.
Perustan vahvistaminen koskee myös tietoturvakehitystä sekä palvelinratkaisuja. Molempien osalta alkava vuosi tuo mukanaan isoja uudistuksia, joiden tulokset eivät ole niin näkyviä, mutta erittäin tärkeitä. Olemme aloittaneet yhteistyön kyberturvallisuuden asiantuntijayrityksen kanssa ja käytössämme on tietoturvakokonaisuus, joka hyödyntää mm. tekoälyä uhkien havaitsemiseen sekä torjumiseen. Uutena tietoturvaominaisuutena asiakkaillemme julkaisemme tammikuussa kaksivaiheisen kirjautumisen.
Kasvumme on mahdollistanut jatkuvan panostuksen kehitykseen ja tulemme alkavana vuonnakin vahvistamaan tiimiämme sekä henkilörekryin että asiantuntijaorganisaatioiden hyödyntämisen muodossa.