20.01.2025 12:21
Wise-tiimi on kasvanut
WiseNetwork on saanut tammikuussa runsaasti uusia työntekijöitä. Ohjelmistokehitystiimi on vahvistunut yhdellä kokeneella ammattilaisella ja WiseEconomy-kirjanpitopalveluiden tiimissä on aloittanut kolme uutta tekijää.
Mikko Ala-Fossi, ohjelmistokehittäjä
Mikko Ala-Fossi on kokenut ohjelmistokehittäjä, joka siirtyy WiseNetworkin palvelukseen Schibsted-konsernista.
"On hienoa päästä mukaan WiseNetworkin kehitystiimiin. Minulla on osaamista automaattisesta testaamisesta, moderneista ohjelmointitavoista ja full-stack kehittämisestä. Pyrin luomaan kestäviä, tehokkaita ja skaalautuvia ratkaisuja. Pidän monimutkaisten ongelmien ratkaisemisesta ja odotan innolla millaisia asioita pääsen kehittämään WiseNetworkillä."
Annika Martikainen, WiseEconomy-kirjanpitopalvelut
Annika Martikainen on aloittanut WiseEconomy-kirjanpitopalveluiden tiimissä. Hän viimeistelee opintojaan Satakunnan Ammattikorkeakoulussa.
"Ensimmäisinä työpäivinäni olen tutustunut järjestelmään sekä osallistunut koulutuksiin. Vastaanotto on ollut todella hyvä ja porukkaan on ollut helppo päästä mukaan. Odotan jo innolla, että pääsen kunnolla töissä alkuun. Tykkään aina oppia uutta ja kehittää osaamistani. Uskon, että Wisellä näitä mahdollisuuksia riittää pitkään."
Miro Sengström, WiseEconomy-kirjanpitopalvelut
Satakunnan ammattikorkeakoulussa opintojaan viimeistelevä Miro Sengström on liittynyt WiseEconomy-kirjanpitopalveluiden vahvuuteen. Aikaisemmin hän on työskennellyt osto- ja myyntireskontran parissa.
"Uudessa työpaikassa aikani on kulunut uuden opettelussa sekä työkavereihin tutustuessa. Työilmapiiri WiseNetworkilla on ollut erittäin mieleinen ja odotan innolla pääsemistä näiden uusien haasteiden pariin! Olen erittäin kiinnostunut asiakaslähtöisestä työstä ja olen iloinen, että pääsen WiseNetworkillä tätä toteuttamaan."
Atte Sainio, WiseEconomy-kirjanpitopalvelut
Atte Sainio opiskelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa taloushallinnon tradenomiksi. Opiskelujen ohjessa Atte työskentelee myös WiseEconomy-kirjanpitopalveluiden tiimissä.
"Ensimmäinen viikko on sujunut oikein hyvin. Työyhteisö on mukava ja avulias meille uusille tulokkaille, ja työtehtävät vaikuttavat mielenkiintoisilta. Viikko on kulunut pääasiassa muiden työnteon seuraamisessa ja uuden opettelussa, mutta odotan innolla, että pääsen täysillä mukaan työskentelyyn.
Tykkään työskennellä ihmisten kanssa ja työssä esiintyvät haasteet koen mielekkäinä. Kielitaitona puhun suomea ja englantia."
Tervetuloa WiseNetworkille Mikko, Annika, Miro ja Atte!
Lue myös seuraava artikkeli
WiseNetworkillä aloitti tammikuussa kaksi uutta työntekijää, jotka rikastuttavat WisePlatform Eventin tiimiä.