Ville Ahvenainen vahvistaa WiseNetworkin tiimiä

WiseNetwork on saanut raudanlujan vahvistuksen tiimiinsä, kun pitkän kokemuksen kuntosalialalta omaava Ville Ahvenainen aloittaa WiseGymillä Toimialajohtajan roolissa.


Ville Ahvenainen liittyy WiseNetworkin tiimiin.

WiseGym on kuntosaleille ja liikuntakeskuksille suunnattu toiminnanohjausjärjestelmä, joka sisältää markkinoinnin, myynnin sekä taloushallinnon työkalut CRM-ohjatusti yhdessä ja samassa järjestelmässä.

Vahvistamme organisaatiomme kuntosalipuolen osaamista entisestään, sillä WiseGymin toimialajohtajan rooliin on marraskuussa 2021 pestattu Ville Ahvenainen.

Ahvenaisen tehtävänä WiseGymillä on hankkia uusia kuntosaliasiakkaita ja samalla auttaa kuntosaleja löytämään entistä tehokkaampia toimintamalleja sekä hyödyntämään WiseGymin työkaluja toiminnassaan. WiseGymin palvelulupaukseen kuuluu jatkuvasti kehittyvät työkalut ja myös tässä suhteessa Ahvenaisen ammattitaidosta tulee varmasti olemaan runsaasti hyötyä niin yrityksellemme kuin asiakkaillemme.

Ahvenaisella vankka kokemus kuntosalialalta

Ahvenainen on tällä hetkellä omistajana neljässä kuntosalissa ja hänelle on kertynyt alalta pitkä kokemus. Ahvenaiselta löytyy myös aikaisempaa kokemusta kuntosalialan softajärjestelmien parissa työskentelystä. Näiden lisäksi hänelle on kertynyt myös omakohtaista kokemusta WiseGym-järjestelmästä, sillä hänen omistamansa PowerGym-salit ovat pyörittäneet toimintaansa WiseGym toiminnnanohjausjärjestelmällä vuodesta 2020.

"WiseGym on ollut kuntosaleillamme käytössä vuodesta 2020 ja olen ollut todella iloinen, että kuntosalialalle on vihdoin löytynyt järjestelmä, joka taipuu meidän toimintaamme eikä niin, että kuntosalien tarvitsisi muokata toimintaansa järjestelmän mukaan. Kokonaisuutta on nyt helpompi hahmottaa ja hallita. Olen jo aikaisemmin suositellut WiseGymiä monille kollegoilleni ja nyt on hienoa päästä tekemään tämä osana WiseNetworkin organisaatiota", kertoo Ville Ahvenainen.

"On myös ollut mahtava päästä tutustumaan paremmin Wisen porukkaan, joka on aivan huikea. Hienoa päästä jengiin mukaan ja tekemään töitä yhdessä!", Ahvenainen jatkaa.

Myös WiseNetworkin myyntijohtaja Joni Meskanen iloitsee Ahvenaisen liittymisestä mukaan organisaatioon:

"Me vahvistamme organisaatiotamme kasvumme myötä joka osa-alueella. WiseGymin kysyntä kuntosalialalla on ollut aivan mahtavaa ja olemme saaneet paljon palautetta edistyksellisistä ratkaisuistamme. Ville on raudankova ammattilainen ja Wisen porukkaan täydellisesti sopiva tyyppi. Olemme todella innoissamme hänen liittymisestä porukkaan!"

Ville Ahvenaisen yhteystiedot:
p. 044 982 6786
​​​​​​​ville.ahvenainen@wisenetwork.fi


WiseGym tuo helpotusta kuntosalien toimintaan, mikä heijastuu myös kuntosalikävijöiden tyytyväisyyteen.

WiseGym - kuntosalien toiminnanohjausjärjestelmä

WiseGym on kokonaisvaltainen toiminnanohjausjärjestelmä kuntosaleille ja liikuntakeskuksille kokoon, sijaintiin tai konseptiin katsomatta.

Lue lisää

Mika Nieminen aloittaa WiseGolf Network Oy:n ja WiseNetwork Oy:n golfin toimialajohtajana 6.9.2021 alkaen.

Mika Nieminen aloittaa WiseGolf Networkilla ja WiseNetworkilla golfin toimialajohtajana

Mika Nieminen on aloittanut WiseGolf Network Oy:n ja WiseNetwork Oy:n golfin toimialajohtajana 6.9.2021 alkaen.

Lue lisää

WiseNetworkin Ruotsin maajohtaja Anna Stenberg. Kuva: me&i

WiseNetwork Oy:n Ruotsin maajohtajaksi Anna Stenberg

Anna Stenberg on nimitetty WiseNetwork Oy:n Ruotsin maajohtajaksi 20.5.2021. Stenberg on luonut maineikkaan kansainvälisen uran me&i-vaatemerkin parissa toimien muun muassa yrityksen toimitusjohtajana.

Lue lisää