Johannes Cavallin WiseGymin toimialajohtajaksi | WiseNetwork Oy

Johannes Cavallin WiseGymin toimialajohtajaksi

WiseNetwork saa lokakuussa arvokkaan vahvistuksen riveihinsä, kun Johannes Cavallin liittyy tiimiimme ja aloittaa työt WiseGymin toimialajohtajan roolissa. Energinen ja kokenut Cavallin tulee tuomaan mukanaan laajan kansainvälisen kokemuksen johtamisesta, myynnistä ja markkinoinnista.

Vaikuttava kansainvälinen kokemus

Cavallinin tähänastinen työura on vaikuttava yhdistelmä teknologia- sekä hyvinvointialaa kansainvälisissä suuryrityksissä. Koulutukseltaan Cavallin on fysioterapeutti. Urallaan hän on siirtynyt toimimaan laajemmin terveyden sekä hyvinvoinnin alalla, missä hän on kerryttänyt johtamis- ja myyntitaitojaan.

Viimeisten neljän vuoden aikana Cavallin on työskennellyt mm. Sonylla heidän startup-projektinsa, Advagymin, parissa. Cavallin hyppää WiseNetworkin matkaan SaaS-palveluiden parista, sillä viime vuodet hän on työskennellyt Lime Technologiesilta.

Tähtäimessä odotuksia ylittävä palvelu

Cavallinin vastuualueina WiseNetworkillä ja WiseGymillä tulevat olemaan mm. kasvustrategian toteuttaminen, myynnin kehittäminen, asiakaspalvelun johtaminen sekä verkostoituminen. Iso konkreettista työnkuvaa tulee olemaan esimerkiksi asiakaspalveluprosessiemme jatkuva kehittäminen.

"Etsimme WiseGymin toimialajohtajaksi henkilöä, joka pystyy johtamaan WiseGymiä seuraavissa askeleissa sekä kotimaassa että Euroopan markkinoilla. Johannes oli tähän rooliin ykköskandidaattimme, ja onneksi ajatuksemme ja arvomme kohtasivat heti. Olemme uskomattoman ylpeitä saadessamme joukkoomme kokeneen ammattilaisen, jolla on palava halu kehittyä ja kasvaa osana WiseGym-tiimiä", kertoo WiseNetworkin toimitusjohtaja Joni Meskanen.

Cavallinin monipuolinen kokemus hyvinvointialalta tulee edistämään monella tavalla WiseGymin kehitystä. Tavoitteena on myös, että jatkossa asiakkaamme pystyvät hyödyntämään järjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla oman yrityksen johtamisessa ja myynnissä.

”Omaan analyyttisen ajattelutavan sekä mietin ideoita jatkuvasti myös laatikon ulkopuolelta. Pidän onnistumisena sitä, että löydämme ratkaisun ja toteutuksen asiakkaalle ja toimitamme odotuksia ylittävää palvelua. Olen erittäin iloinen ja ylpeä saadessani liittyä WiseNetworkiin tiimiin mukaan”, kertoo Johannes Cavallin.

Cavallin asuu Ruotsissa, mutta tulee alkuun vierailemaan tiiviisti Suomessa. Vapaa-ajallaan hän viettää aikaa sekä perheensä kanssa. Cavallinille rakas harrastus on brasilialainen jujutsu, mikä haastaa sopivasti kehoa ja mieltä.


Lisätietoja:

WiseNetwork Oy
Joni Meskanen, CEO, p. 050 538 9512, joni.meskanen@wisenetwork.fi


WiseNetwork lyhyesti:

WiseNetwork Oy on it-kehitysyhtiö, jonka päätoimipiste sijaitsee Porissa. Kehittämämme SaaS-palvelutuote – WisePlatform – muodostuu valmiista CRM-ohjatusta liiketoimintajärjestelmästä viestintään, myyntiin ja taloushallintoon sekä toimialakohtaisista ratkaisuista. WiseGym on kuntosaleille- ja liikuntakeskuksille suunnattu toiminnanohjausjärjestelmä. WiseGymin lisäksi muita WiseNetworkin kehittämiä toimialakohtaisia tuotteita ovat mm. golfklubeille suunnattu WiseGolf sekä tapahtumaorganisaatioiden tarpeisiin soveltuva WiseEvent.
www.wisenetwork.fi​​​​​​​